I am With You

with-you-pr-modify

(English below)

Ajatus Roosa nauha –keräykseen osallistumisesta alkoi kyteä tämän vuoden alussa. Ajatusprosessi lähti halusta ja ehkä myös jonkinlaisesta omasta tarpeesta osallistua rintasyövän vastaiseen kamppailuun. I am With You –Roosa nauha projekti on tähänastisista projekteistani taustoiltaan henkilökohtaisin, menetinhän oman äitini vuoden 2003 alussa yhdentoista vuoden taistelun jälkeen rintasyövälle.

Kaikki vaaleanpunaiset tarinat eivät pääty onnellisesti, mutta haluan olla osana toimintaa, jonka avulla yhä useampi niistä saisi onnellisen lopun. Kun aloin pohtia sopivaa tuotetta keräyksen toteuttamiseen, Mini Me:lle jo suunnitteilla ollut rahapussukka tuntui sopivalta tähän vaaleanpunaiseen projektiin. Tuotteen nimen tuli olla lyhyt ja ytimekäs, niin kuin Mini Me, ja samalla Roosa nauhan teemaan sopiva. With You tuntui nimenä sopivalta näin lähimmäisenä ja läheltä taudin kanssa urheasti taistellutta naista seuranneen näkövinkkelistä. On tärkeää olla tukena, turvana, kuunnella ja tsempata: on tärkeää olla ”with you”

With You –pussukassa on vetoketju sulku. Sisällä on etu- ja takapaneelissa korttitasku sekä keskellä tilaa kolikoille ja kahisevalle. Pussin valmistusprosessi ajatuksesta toimivaksi tuotteeksi tapahtui samalla kaavalla kuin tuotteideni yleensäkin: Luonnostelin tuotteen päässäni, tein piirustuksen johon hahmottelin tuotteen mitat sen vaatimuksia (kuten korttien mahtumista) silmällä pitäen. En ole hyvä tekemään protoja, sillä haluan aina lähteä tekemään tuotetta sen oikeilla materiaaleilla sillä ajatuksella, että jo ensimmäinen kokeilu voi olla käyttötuote. KIT –pursen luontiprosessin lukijat ehkä muistavat, että tuo kyseinen tuote toimi neljännellä yrittämällä… With You oli toimiva JO kolmannella yrittämällä. Ensin jouduin vaikeuksiin rakenteen kanssa kun pussirakenne ei kääntynytkään yhtä kauniisti kuin ajattelin. Toisella yrittämällä kääntö onnistui jo vallan mallikkaasti, mutta sitten havaitsin koossa ongelmia. Kolmas ja tuotteen nykyinen versio on sopivan kokoinen, toimiva ja hykerryttävän supsukka.

Jokaisesta ostetusta With You –pussukasta laitan 15 euroa omaan syöpäsäätiön keräykseeni, jonka heidän sivuillaan helposti pystyin luomaan. Syöpäsäätiön sivuilla on useampia yritysten ja yksityishenkilöiden keräyksiä, joissa ajatuksena on puhtaasti lahjoitukset tai tuotteiden ostamisen kautta potin kerryttäminen. I am With You –keräyksen sivulle pääset tästä. Postauksen julkaisupäivään mennessä I am With You –keräyspotissa on 105 euroa. Kiitos kaikille, jotka ovat jo osallistuneet tähän projektiin ostamalla tai tilaamalla oman With You:n!

with-you-purse

The Idea of taking part to the Finnish Pink Ribbon (Roosa nauha) collection came to me in the beginning of this year. The idea thrived from want and also maybe from a personal need to be part of hopefully making a difference a small step at a time. I am With You project is the most personal project I have done this far simply because I lost my mother to this disease in 2003 after eleven-year-battle. All the pink stories do not end happily but I want to be supporting the important work so that less and less people would have to lose their loved ones to breast cancer.

The first step in the process was to decide on a product to take part with. An idea of making a small purse to go with Mini Me had already been in my mind and I thought it could work perfectly as a product for this pink project. The product also needed a name. The name had to be fitting to its ”group” with Mini Me and also to the theme of Roosa nauha collection. I thought ”With You” would tick both boxes since the name is short and strong. It emphasizes the importance of the close ones: importance of being there for a person to listen, to encourage, to be the shoulder to cry on and the person to smile with. The importance of saying ”I am with you”.

With You –purse has a zipper closure. It has a card pocket inside on both its back and front panel. In the middle there is space for notes and coins. The making process of With You from idea to a working product was very close to the regular creating process of mine. I sketched the product in my head, made a drawing with measurements and started to work on the actual product without really thinking about making a prototype but as making a working product straight away… In the reality it took two pink dysfunctional purses before finally the right sized and functional purse was in my hands.

From every purchased With You –purse, I donate 15 euros to Roosa nauha via a collection that I created on their website. There are several different collections on this site created by companies and private persons. To the ”I am With You” collection you get via here. Unfortunately the collection site is only in Finnish, but numbers are understandable regardless the language. When publishing the post, ”I am With You” –collection has gained 105 euros. Thank you all!

designtorilta-laura-happo-saara-naskali

kuva Laura Happo/Saara Naskali

 

Advertisements

Tiny Sneakers -Project in a Nutshell

Tiny Sneakers kollaasi

(English below)

Kevään aikana on ollut mahdollista seurata Tiny Sneakers –kenkien valmistumista J Being Fantatasticin Instagramissa (@j.being.fantatastic). Koko projekti lähti alkuun asiakkaan ajatuksesta. Hän toivoi keväällä syntyneelle veljenpojalleen uniikkeja tennareita. Yhdessä asiakkaan kanssa valittiin fiilis ja toteutettava malli muutamasta luonnoksesta. Nämä luonnokset löytyvät postauksesta Project – Tiny Sneakers.

Projekti lähti hienosti käyntiin, vaikka Amsterdamin työkeikka, sekä työkalujen suppeus hidastivat ja vaikeuttivat projektin etenemistä. Kaavat valmistuivat Amsterdamin kodissa, jonne olin ottanut lasten lestit työrupeamalle mukaani. Pääsiäislomalla Suomessa valmistuivat kengät. Ylläolevat kuvat ovat vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas kuvia työn etenemisestä vaihe vaiheelta. Kuvat löytyvät vaihekohtaisine kuvauksineen Instagramista.

Oli pitkästä aikaa mukava päästä tekemään liimakenkää, edellisestä kerrasta kun oli jo aikaa melkein vuosi. Viimeisin pari oli viime keväänä valmistuneet Sukkasandaalit. Tuolloin pääsin vielä nauttimaan Hämeen ammattikorkeakoulun tiloista ja laitteista, nyt muistelen niitä suurella lämmöllä. Tiny Sneakerseja tehdessäni tajusin kuinka monessa työvaiheessa olisin kaivannut jotain laitetta tai apuvälinettä, johon en nykyisellä työhuoneellani pääse käsiksi. Eniten ikävä tuli tolppaa johon saisin lestin kiinni pinkomisen ajaksi ja jonka avulla lestin ulos ottaminen valmiista kengästä olisi ollut varsin kivutonta. Myös kuumailmapuhallin, sekä laasi olisivat olleet suureksi avuksi. Nyt tolppaa vastasi voima ja raivo, kuumailmapuhallinta sähköuuni ja laasia pieni käsihiomakone. Kenkien valmistaminen ei ollut siis täysin haasteetonta eikä ilman kommelluksia selvitty, mutta lopputulos puhukoon puolestaan.

Tiny Sneakers -tennarit ovat helpot, hauskat ja tyylikkäät kengät, joissa leikkimielisyys kohtaa käytännöllisyyden ja asenteen. Väreissä päädyimme asiakkaan kanssa harmaaseen pääväriin ja keltaiseen aksenttiin. Käsitikkiyksityiskohdat ovat epäsymmetriset, mikä tuo leikkimielisyyttä rikkoen tasapainoa. Tärkeimpänä ajatuksena oli, että kengät tulevat pienelle pojalle ja sen takia jalkineessa saa ja tuleekin olla lapsenmielisyyttä kuitenkin säilyttäen aikuismaisen tyylikkyyden. Asiakkaalta saamani palautteen perusteella uskon, että onnistuimme näissä tavoitteissa. Mitä mieltä sinä olet?

IMG_5916

During the spring, it has been possible to follow Tiny Sneakers –project in the Instagram of J Being Fantatastic (@j.being.fantatastic). The project started when a customer who wished to have unique sneakers made for his nephew approached me. The customer chose a design from a few sketches prepared and the project was ready to begin in full speed. The sketches can be found from the post: Project – Tiny Sneakers.

The project started off well, even though my assignment in Amsterdam and the lack of proper tools made the project both slower and harder. The patterns were made ready in Amsterdam where I had brought the lasts with me. During the Easter break I travelled to Finland to make the shoes. The picture collage above consists of project pictures taken during different steps of the project and it goes in chronological order from left to right and from up to down. These pictures can be found from Instagram describtive text attached to every picture.

It was super nice to make cemented shoes again after such a long while. Last pair made before this was Sukkasandaalit last Spring when I was still able to use the machines and tools of my school; Hämeen ammattikorkeakoulu. While making the Tiny Sneakers I realized on how many different steps I would have wished to have access to some tools or machines that I didn’t have in my workshop. Most important I would have found to have access to the pole that holds the last while lasting and keeps the last on place when you take the ready shoe off from the last. Also hot air blower and shoe mending machine would have been in great help. Now the pole was replaced by pure power and fury. The hot air blower was replaced by oven and the mending machine by a small hand sanding machine. Making of the Tiny Sneakers was obviously not without challenge or mistakes but the end result, I believe, is golden.

The ready Tiny sneakers are easy, fun and stylish shoes in which playfulness meets functionality and attitude. In colours we ended up using grey leather as the base with a yellow accent elastic. The hand-stitches on the elastic are asymmetric to bring playfulness with breaking the balance. The most important thought was that these shoes are for a little boy. They have a right to be – and even should be – playful and child like but still remain stylish for an adult eye. According to the feedback from the client and the parents of this wonderful little boy, I believe we succeeded in this mission. What do you think?

IMG_5964

Me and Mini Me

 

Editorial2

(English below)

Mini Me on laukku, jonka tekemistä suunnittelin pitkään. Ajatus lähti jälleen omasta tarpeesta. Edellinen musta nahkainen pikkulaukkuni, jonka olin löytänyt kirpparilta muutamaa vuotta aikaisemmin oli sanonut itsensä jo irti, mutta koska malli oli valmiina jo ajatuksissani ja vain toteutus uupui, en tietenkään voinut ostaa uutta laukkua vanhan tilalle. Niinpä liikuinkin useamman kuukauden niin töissä kuin yöelämässä Simply Fab Bagini kanssa. Vihdoin viime vuoden lopulla sain aikaiseksi luonnostella Mini Me:n kaavat luonnoskirjaani, hommata tarvittavat materiaalit: mustan nahan kultaisen vetoketjun, kultaisia neniä, kuitunahkaa kovikkeeksi ja kangasta vuorta varten, ja alkaa hommiin.

Mini Me on yksi niistä harvoista laukuista, joissa homma loksahti kohdilleen ilman isompaa taistelua. Kovikkeen käyttö oli uutta minulle, joten ajattelin, että viimeistään sen paikoilleen saaminen olisi työlästä, mutta ei, ei edes se! Laukku suljetaan vetoketjulla ja mielessäni käväisikin josko tämä tulisi olemaan ongelmallinen päivittäisessä käytössä, mutta joka päivä Mini Me:tä käyttävänä, vetoketju ei ole ollut ongelma. Olen jopa oppinut sulkemaan sen yhdellä kädellä. Laukun kovike ei anna vain ryhtiä laukulle, vaan on myös käytännöllinen vetoketjun kanssa, sillä kovikkeen kanssa vetoketju ei pääse elämään.

Laukku seuraa käytännöllistä linjaa, jonka olen tuotteideni kanssa ottanut. Se on juuri oikean kokoinen, jotta isompikin lompakko mahtuu mukaan. Avaimet ovat tottakai tärkeä mahduttaa laukkuun. Ja kännykkä! Sille on aivan oma taskunsa laukun takana, jotta laukkua ei tarvitse avata ja sulkea joka kerta kun puhelin pirahtaa. Lisäksi olkahihna on irrotettava, joten Mini Me sopii vähän hienompaankin tilaisuuteen clutchina.

Tällä hetkellä vain minulla ja yhdellä muulla onnekkaalla on oma Mini Me. Jos haluat liittyä joukkoomme, let me know;) Muutenkin palaute on aina tervetullutta, joten kommenttikenttään voi rustata ajatuksiaan.

12476106_10156579995865201_1950509736_n

Mini Me is a bag that I planned to do for a long time. As so many times before with my products, the idea left from my own need. A few years earlier I had found a beautiful small black leather bag from second-hand store and in the last summer it finally quit on me. I already had an idea of a new bag (Mini Me) but it took still some months before I finally got into making the bag. Until then I was able to be detected  everywhere with Simply Fab Bag: at work and in nightlife. Finally in the end of the year 2015 I got from ideas to actual working. I bought black grained leather, golden zipper, couple of mushroom pins, fabric for lining, leather board for the insight and started working.

Mini Me is one of those rare bags that were not an absolute pain in the ass to make (still remember freshly the battle with KIT-purse). I hadn’t  used leather board before so I thought that might cause some problems but it went smoothly. Also the bag is closed with a zipper and I was very hesitant on how it will work in use but as it figured, leather board is not only giving posture to the bag but keeps the zipper straight for an easy closure. As an everyday user of Mini Me, I can already close the bag with one hand!

The bag follows the same practical path that I’ve kept with my bags. Mini Me is able to fit even little bit bigger size of a wallet. Keys are also a necessity to have with you and mobile phone of course! For the phone, there is a separate pocket in the back of the bag so that the bag doesn’t need to be opened every time the phone beeps. The shoulder strap is detachable so you can take Mini Me even to the fanciest parties as a clutch.

At the moment, there is only me and one another person walking around feeling fabulous with our own Mini Mes. If you want to join our jolly duo, please let me know;) Also feedback is always welcome so please leave your comment below.

 

Project: Tiny Sneakers

12583746_10156541920055201_1275724243_n

(English below)

Kaverini otti yhteyttä muutama viikko takaperin nähtyään Ollie’s Shoesit. Uusi haaste heitettiin ilmoille: taaperon tennarit! Tottakai tartuin haasteeseen ja päästän teidät mukaan jo näin suunnitteluvaiheessa kun itsellänikään ei ole vielä tietoa mikä lopputulos tulee oleman: Full failure, success vai jotain siltä väliltä. Muutama luonnos on jo valmiina ja saumarakenteet on työstössä päässä. Nauhakenkäajatuksesta luovuin jo heti kättelyssä, tarranauha ja venyke vielä mittelevät keskenään. Palautetta odotetaan myös tilaajalta itseltään, joka toivoi Vansistä vaikutteita. Materiaalivalinnat tulevat perustumaan omaan varastoon ja työstömahdollisuuksiin. Katsotaan mitä tästä kehkeytyy.

Postaukseen liitetyt luonnokset ovat tämän hetken top 3. Kerro ihmeessä, mikä luonnoksista miellyttää omaa silmääsi eniten!

12583815_10156541920350201_869709822_n

My friend contacted me a few weeks back after running into Ollie’s Shoes. He challenged me with a new baby shoe idea: tiny sneakers! And of course, the challenge was excepted! I will let you in to this project already now that I have absolutely no idea how the project will end: Will it be a full failure, a success..or something in between. There are already a few sketches on the paper and seam constructions are getting further inside my head…so the shoe is basically as good as ready, right?;) I have given up the idea of lace-up shoes but the battle between velcro strap and stretch panels are still on. Also still expecting some feedback and thoughts from the friend who hoped some inspirations would be taken from Vans sneakers. Material choices will be dependent on the stock available and the possibilities to adjust and work on in my workspace. Lets see what will be the outcome.

The sketches in this post are the current top 3 of the sneaker ideas. Please let me know what is your favourite!

12584006_10156541920240201_377306429_n

Welcome year 2016

(English below)

Näin vuoden 2016 kolmantena päivänä on hyvä katsoa vähän taaksepäin ja ehkä myös suunnitella hiukan tulevaa.

Viime vuosi oli varsin tapahtumarikas. Varsinkin viimeinen kolmannes ja pikkasen päälle. Vuoden alkupuoliskolla tuli käytyä ihastelemassa omia luomuksia Tallinnan näyttelyssä, sitten julkaistiin kirja, jossa oli aukeaman täydeltä J Being Fantatasticia ja valmistuinkin vielä niillä nurkilla! Viimeisellä kolmanneksella tuli perustettua toiminimi, ostettua ompelukone,tuli luotua J Being Fantatasticille oma Facebook-sivu ja Instagram-tili, oli kahdet ensimmäiset messut, ihana vastaanotto uudelle yritykselle ja sen myötä paljon uusia haasteita tulevaan vuoteen.

Kiitos kaikille uusille ja vanhoille J Being Fantatasticin ystäville hienosta vuodesta. Lupaan tehdä parhaani, että myös vuodesta 2016 tulee huippuvuosi! Luvassa ihan lähitulevaisuudessa mm. juttua uudesta iltalaukku-mallista, joka Tampereen Designtorilla herätti mielenkiintoa. Ainoana valmistettuna kappaleena se lähtikin torilta uuteen kotiin ja kulkee Tampereen seudulla toistaiseksi uniikkikappaleena. Monia mielenkiintoisia projekteja on tiedossa, mutta niistä lisää sitämukaa kun toteutuvat.

blog2016

As it is the third day of 2016, I feel it is an appropriate time to take a look back to the year 2015 and maybe also to the near future.

Last year was full of happenings: First there was an exhibition trip to Tallinn, then there was the book with an introduction and around that time, I also graduated. Then J Being Fantatastic was officially found, sewing machine was bought, Facebook and Instagram accounts were created to J Being Fantatastic. There were two first fairs where J Being Fantatastic attended, great reception for the new company and thus new exciting challenges for the year 2016.

Thank you all new and old friends of J Being Fantatastic for the past year. It has been great! I promise to do my best so that also the year 2016 would be fantatastic! In the near future I will be posting about new eve bag model. It was first introduced at the Tampere Designmarket in December. The bag at the design market was a unique piece…and still today is. It has a new home in Tampere region so people in Tampere, keep your eyes open. On top of this, there are many interesting projects coming up but I will have to get back to those later.

Simply Fab Bag Mini – Photoshoot

photoshootSFBMini

(English below)

Nyt tämän verrattoman kuvaussession kuvat on vihdoin katsottu läpi ja pari muokattu suuremman yleisön nähtäväksi. Tämänkertaisessa kuvaussessiossa jatkoin ystäväteemalla, ja puistoon leikkimään Simply Fab Bag Minillä lähtivätkin ystäväni Ina ja hänen tyttärensä Lili. Nyt tulee ulkona jo lunta, joten nämä kuvat ovat kaunis muistutus pitkästä ja hienosta syksystä josta tänä vuonna saatiin nauttia.

Simply Fab Bag Mini oli niin äidin kuin tyttärenkin makuun. Lilin mielestä laukkuun mahtui juuri sopivasti hänen pehmolelusammakkonsa, joka myös väriensä puolesta sopi sini-vihreään laukkuun täydellisesti. Laukku sopi myös erinomaisesti Inan käteen ja tärkeimpien tavaroiden mukana kulkemiseen.

ina SFBMini

Finally the pictures of this fabulous photoshoot are looked through and couple of them are chosen and modified for sharing to the public eye. In this photoshoot friend theme got continuation and the models of the Simply Fab Bag Mini are my dear mother-daughter duo: Ina and Lili. It is already snowing outside here in Finland, so these pics are a nice reminder of our beautiful long autumn that we were able to experience this year.

The Simply Fab Bag Mini was in liking for both, mother and daughter. Lili thought it was just perfect in size for her toy frog and also the colours were matching nicely with the blue and green bag. The bag fit also perfectly to Ina’s hand and all her necessities fit to the bag. This truly is a perfect sized mini bag!

The First Fair of J Being Fantatastic

IMG_4472

(English Below)

Viime viikonloppuna pidettiin Lastenvaatekarnevaali Helsingin Kumpulassa ja J Being Fantatastic oli yksi tapahtuman kolmestatoista merkistä paikan päällä ja ainut nahka-alan edustaja. Tapahtuma oli erinomaisen hieno kokemus uudelle yrittäjälle ja kävijämäärästä päätellen, melko onnistunut myös muilla mittareilla. J Being Fantatasticin myyntipöydästä löytyi Ollie’s Shoeseja, sekä Simply Fab Bag Minejä. Jos et päässyt paikalle Lastevaatekarnevaaliin poimimaan mukaan omia lempituotteitasi, ei hätä ole tämännäköinen: J Being Fantatasticiin saa yhteyden myös facebookin kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen j.being.fantatastic@gmail.com. Myös seuraavat messut ovat jo aivan nurkan takana, sillä J Being Fantatastic tullaan näkemään myös Tampereen Designtorilla 12-13.12!

myyntipöytä

Last weekend J Being Fantatastic was part of the Lastenvaatekarnevaali Fair in Kumpula, Helsinki. All together there were entrepreneurs from 13 different labels, J being Fantatastic being the only leather label of the fair. Representing my own label at the Lastevaatekarnevaali was an amazing experience for this new entrepreneur and the fair itself was a total success with huge amount of visitors. At the J Being Fantatastic table, the products introduced were Ollie’s Shoes and Simply Fab Bag Mini. If you did not make it to Lastenvaatekarnevaali to pick up your favourite products, there is no need to worry. You can reach J Being Fantatastic for orders in Facebook or by e-mail: j.being.fantatastic@gmail.com. Also, the next fair for J Being Fantatastic is already just around a corner: Tampereen Designtori (Tampere design market) is held on 12-13.12 and J Being Fantatastic is part of it!